11. marraskuuta 2012

Salainen jouluystävä osa 2.

Heissan!

Kirjoittelen tässä ensin mitä ihanaa sain salaiselta jouluystävältä, teen sitten toisen postauksen poitsun telmistä viime aikoina, mm. isänpäivä lahja mitä antoi isälleen <3

Salainen jouluystävältä tuli viime viikolta postia, oli taas todella ihanasti paketoitu, jokainen lahja mitä kuoressa oli, aivan innossani availin lahjaa <3


Kuori oli jo koristeltu niin joulusesti että arvasin että lahja oli juuri tästä ringistä, jaksoin odottaa että söimme ensin ruoan ennen kuin rupesin avaamaan, vaikka käsissä polttelijo kovasti avaaminen.


Kuoren sisältä löytyi sitten kolme pakettia, joita ihastelin, sillä tuo lahjapaperi on aivan ihanaa. Aluksi mietin, uskallanko avata lainkaan, mutta pakkohan se oli että pystyn kertomaan mitä kaikkea sieltä tuli ja pystyn postaamaan siitä. Jännitys tiivistyypi.

Ensin luin kortin jossa luki tällainen teksti:

Lumiukkosoppa:

1. Valmista lämmin kaakao ohjeen mukaan.
2. Lisää juomaan vaahtokarkit.
3. Sekoittele kepakolla.
4. Nautiskele kynttilänvalossa!



Tämän jälkeen oli vuorossa pienin lahja, aloitin siis avaamisen pienimmästä suurimpaan, aluksi mietin että tuossa runossa on vihje mitä lahja sisältää, mutta kohta näette oliko....

Tämä tässä tuossa sivussa on Tonttujen jouluyö - yrttijalakakylpy. 
Ohjeena siinä on näin (lukee paketin takana)

  • Laita yrtit vatiin. Kaada päälle 1 L kiehuvaa vettä. Anna hautua 20min. Lisää sopivan lämpöistä vettä niin, että jaksai peittyvät. Haudo jalkoja 15-20min.
Ajattelin kokeilla tätä sitten lähempänä joulua, voin sitten päivitellä että millaiset jalat tulivat.

Seuraavana olikin vuorossa seuraava paketti, mitähän se sisältää......sekin taisi liittyä tonttuihin jotenkin...


Sain tällaisen "tee itse tonttu"-askartelu paketin, todella ihana, ajattelin tämän kanssa tehdä lähempänä joulua, tai sitten kun kuusi tuodaan sisään, niin saa tehtyä, voi olla että jo aiemmin, kun noita joulukortteja rupean askartelemaan.

Aivan ihana lahja tähän mennessä, niin jouluinen niin piristävä.
Seuraavan lahjan kimppuun.....

Sieltä paljastui tähtimarmeladeja, joita on jo tuosta yhdestä syöty muutama, mutta ei kamalasti, olen voinut hillitä itseni. Voipi olla että leffaa katsellessa tulee syötyä nuo. Poikakin tykkäsi kun muutaman annoin hälle. Piti piilottaa rasia kun oisi halunnut lisää.

Aivan ihana lahja, tykkäsin kovasti. Nyt odottelen vielä viimeistä lahjaaa.
Tässä vielä yhteiskuva lahjastani, jonka sain.


KIITOS SALAINEN JOULUYSTÄVÄNI <3

9. lokakuuta 2012

Salainen Joulureki ystävä

Osallistuin semmoiseen salaiseen ystävärinkiin, missä lähetetään tietoja järjestäjälle, joka sitten arpoo ilmoittautumisen jälkeen salaiset ystävät kaikille, joille sitten lähetellään paketteja.

Painamalla tästä <- niin saat lisää tietoa Salaisesta jouluystävästä.

Se on jaettu et kolmena kk peräkkäin lähetetään 10€ arvoinen lahja ja postitetaan, postit ei kuulu lahjan arvoon.

Sain tosiaan ensimmäisen lahjani tänään.

Siinä oli ihanan tuoksuisia kynttilöitä, joita en itseasiassa ole koskaan ees haistellut missään.
Ihana tonttu koriste, jonka ajattelin että laitan keittiön ikkunoiden väliin, kun mahtuu sinne hyvin, sellaista ei viel olekaan =)
Sekä jokin hajustin juttu joka laitetaan esim. alusvaatteiden alle sellai papru missä tuoksua...englanti huono niin ptiää viel mieheltä kysyä et suomentaa ;)
Ja olihan siellä korttikin, oikein jouluinen ja ihana tekstikin...


"Tahdon sydämeesi Joulun tuoda
puhtaan valkoisen,
lämpöisen ja suloisen ja
ruusunpunaisen..."


Toivottelee, Bluerose!

30. syyskuuta 2012

Äiti - poika päivä

Hellouh!

Tänään olen viettänyt äiti - poika piävää.

Harvinaista, mutta Rafe tuli herättämään vasta 8:30, sen ainaisen 7 sijaan, no meillähän tuli hitusen kiire (kun olin laskenut sen varaan että Rafehan herää aikasin). 9:30 oltiin jo bussissa matkalla kohti toisen alueen kirkkoa, kun siellä oli perhemessu ja sen jäkeen perhepäivä.
Kirkossa istuminen oli liikaa Rafelle, ei ois jaksanut istua niitä puhuttuja juttuja, mutta kun laulettiin oli tunteella mukana, tunsi suurimman osan lauluista.
Jumalanpalveluksen jälkeen puimme ja menimme ostamaan makkaraa ja mehua, siellä oli partiolaisten järjestämä grillipiste. Makkaroiden ja mehujen jälkeen menimme katsomaan josko viakka pääsis ratsastamaan ja mitä se maksaa. Äidin onneksi se oli ilmaista (kun joku ei muistanut käteistä ottaa), niin Rafe pääsi ratsastaan ensimmäistä kertaa.
Voi sitä puheen määrää ja pulputusta kun mentiin (äiti käveli vierellä, kastellen lenkkarit sukkiin asti märiks, pitäen pikkasen kiinni ettei putoa), mutta voi sitä itkua mikä pääsi kun piti tulla pois ponin selästä, ja sanoivat että ei oo ketään lasta nähnyt niin surullisena kun pitää pois tulla, yleensä Rafen ikäiset kuulema rupee itkemään kun poni lähtee liikkeelle, Rafe vaan nauroi ja puhua pulputti.
Hän sai katsella hetken vielä poneja ja vilkutti niille, äiti sitten reippaana tyttönä käveli kaupunkiin (3km) työntäen rattaita, poitsu sitten nukahti (onneksi) matkalla =).

Kotona sitten teimme Rafen knassa pizzaa, sai ripotella juustoraastetta pizzalle.


Laitan vielä kuvan kun Rafe on ponin selässä.






Bluerose + Rafe

25. syyskuuta 2012

1v 10kk

Siitä on kovasti aikaa kun olen kirjoittanut, nyt yleisön pyynnöstä, yritän, yritän, kirjoittaa edes kerran viikossa jotain tai edes joka toinen viikko.

Tosiaan Rafehan on jo kasvanut PALJON kesän alusta, nyt juosta jumpettaa joka paikkaan, joko juostaan tai sitten pompitaan.
Ja voi sitä puheen määrää, siitä kun ei meinaa tulla loppua, en halua ees tietää saanko sitten enää puheen vuoroa kun oppii ihan kunnolla puhumaan. Kyllähän tuo apinan poika puhua pulputtaa...."äiti kato, tuolla on auto" "tuolla kaakka" (tuolla lintu, osaa sanoa lintukin mutta aina eka sanoo kaakka kun nuo jotkut aina raakuttaa, siitä kai oppinut). "tuo on auto", "tää on pyöä". KYLLÄ, tuo poitsu puhuu vähintää kaks osaisa lauseita...yleisin on ehkä "tää on auto" tai sitten "äiti tule" ja "teekka auki"

Mulla on taas tää jäsentäminen sitten hakusessa, kun tosiaan kirjoittaminen vähän hukassa joka suunnassa.

Rafe on nyt 1v 10kk, kauheasti yritän miettiä synttärijuhlia, jotka ovat vasta marraskuussa, mutta nyt jo mietin mitä tarjoaisin, millaisen kakun leivon ja teenkö minkä voileipäkakun...nyt kun sais kutsukortit kirjoitettua ja lähetettyä niin kaikki olis hyvin.

Lisäilen tänne vielä muutaman kuvan.

Rafe lukee iltasatua (syyskuu)

Rafe esittää kovaa poikaa, oli ihan pakko laittaa lippis väärinpäin (kesäkuu)

parvekkeen siivouksen jälkeen on hyvä hymyillä.(kesäkuu)

Tädin syntymäpäivillä kesäkuun lopulla, kädessä pyssy ja tuulettimen kaukosäädin.

meidän työ mies(heinäkuussa)

Elokuussa pelataan palloa.

kummitätsyl kylässä

18. syyskuuta 2012

Tunnustus



Blogini on saanut tunnustuksen Pampulalta. Kiitos ! :)






Tunnustuksen säännöt:



1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Haluan antaa tämän tunnustuksen seuraaville:

24. kesäkuuta 2012

korkeasaari 16.6.2012

Tässä kuvia korkeasaaren reissusta, en jaksa alkaa kirjoittelee mitä niissä on joten pähkäilkää itse.
Kaikki eläimet olivat Rafen mielestä "hauhau"







 Jäätelöä, kaikkea ei saanut syötyä.




 Näitä perheitä oli monia.




 Leijona










 poro


 pari karhua

 karhu

 Kameleita
Kotimatkalla tuli väsy.

18. kesäkuuta 2012

Rafe 1,5vuotias



Nyt on taas vierähtänyt aikaa tovi...

Rafe onkin nyt jo 1v 7kk, mihin tää aika menee.
Rafe osaa kävellä, oppi 1v 4kk iässä, 19.3.2012. Nyt jo kylläkin juoksee, kovasti opettelee hyppimään, vielä on harjoittelemisen varaa. Voisin lisätä hyppyvideon.
Rafe osaa syödä itse ja nyt myös saa aina ruoan kanssa juoda ilman nokkaa, kun muuten juo nokkamukista tai juomapullosta.



Poitsu siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan tuossa joskus kuukausi sitten, no ensimmäinen viikko meni hyvin ja nyt on ongelmia ollut ettei meinaa saada millään nukahtamaan omaan sänkyyn, mutta kyllä kun nukahtaa nukkuukin koko yön heräämättä, mitä nyt paria yötä viikossa kun kävelee mein huoneeseen.

Rafella oli tuossa 1½ vuotis neuvolassakin, ihan rauhassa siel oli ja ei ois millään tahtonut lähteä kotiin… kasvaa ihan hyvin ja ei uskois että ois ees ollutkaan keskonen…
Rafe on kova käymään suihkussa, olis vaikka koko ajan siellä jos antais.. täytyy katsoa jos tulee hellekesä niin pistää parvekkeelle ammeen kanssa :D tai sit asutaan rannalla xD

Ei tässä ihmeitä. Käytiin korkeasaaressa, mutta kuvia laitan kunhan ystäväni laittaa ne mulle. Reissu meni hyvin, menomatkan poitsu huusi koko bussimatkan ja tulomatkalla nukkui koko 1½tuntia. Oli paljon eläimiä. Leijona oli kiva :D

Nyt täytyy lopettaa kun poika tulee suihkusta pois. Kirjoitan ja lisäilen kuvia kunhan saan niitä.

Kiitos ja kummarrus.

Bluerose & Rafe 1v 7kk


ps. en tiedä minne edellisten tekstien kuvat hävisivät...

23. marraskuuta 2011

Rafe ja sukkahousut syyskuussa 2011


Tässä viedeota kun pieni mies ottaa sukkahousut pois...koottu kuvista =)

1 vuotias

Heissan!


Rafe irvinaama
Tosiaan aikaa on vierähtänyt jo aika iso tovi kun olen viimeksi kirjoittanut.
Nyt pieni mies on jo 1 vuoden, täytti tuossa 19.11.2011. ONNEA ONNEA HURJASTI!


Tässä on kaksi neuvolakäyntiäkin ollut välissä, niiden pituus ja paino kasvut näet sivusta.


10kk neuvolasta neukkutäti kirjoitti näin: "Hienosti kasvat ja kehityt. Lattialla ryömit vauhdilla. Kieltoja yms. ymmärrät, ei vielä omia sanoja. Tyytyväinen poika olet."


1v. neuvolassa: "Hyvin kasvat ja kehityt. Konttaat ja nouset tukien kävelemään. Puhetta ymmärrät. Tyytyväinen poika."


1vuotis neuvolassa sai kolme piikkiä ja voi sitä itkun määrää.


Nyt pieni mies on kolmatta päivää kuumeessa, pikku hiljaa helpottaa, suostui jo syödäkin, kova yritys on saada juomaan jotain.


Pieni mies osaa nyt juoda itse nokkamukista, tuttipullosta ja osaa kontata. Nousee tukia vasten ylös, mutta ei vielä kävelem pikkusen uskaltaa jo ottaa sivuaskeleita tukea vasten. Kovasti yrittää nousta sohvalle, rakastaa temmeltää sohvalla ja hyppiä pomppia siinä.
Vahva luonne ja suuttuu heti jos ei saa mitä tahtoo, mutta kun ei anna periks jättää asian sikseen ja menee tekee jotain muuta...saattaa tulla myöhemmin kokeilee uudelleen.
Syö hyvin, ei vielä itse, paitsi leipää saa syödä itse, ruoka vaan lentää lautasen kera lattialle jos antaa itse syödä, eli leikkii vaan, kyllä jossain vaiheessa oppii ja ymmärtää syömisen idean. 


Lisäilen 1vuotis kuvan kunhan saan semmoisen liikkeestä, ja päiväkotikuvankin voisin laittaa.


Ainiin pieni mies aloitti päiväkodin 8kk ja on viihtynyt siellä todella hyvin. Paljon on kavereita ja tuntuu että kaikki tykkäävät hänestä.


Ei tässä ihmeitä. Kahtellaan taas!


Bluerose + Rafe 1v